Puunkaato

Kun puu kaatuu tontilla,
Metsäkuutio on kuulemassa

 Raivataan ongelmasi pois kalenterista

Säästä päätäsi turhilta huolilta. Hoidamme puunkaadot pihasta ja tonttien raivaukset tehokkaasti ja turvallisesti puolestasi. Kaikki työmme on tapaturma- ja vastuuvakuutettua ja tekijämme ovat koulutettuja. Kun kyse on puista, meillä ei ole tapana jättää murehdittavaa muille.

Ongelmapuiden kaato

Puu kaatuu ja puru lentää, mutta turvallisesti. Ammattitaitoisilta metsureilta ongelmapuiden kaato tontin, talon tai mökin pihalta sujuu mallikkaasti. Valitsemme tilanteen mukaan tehokkaimman ja turvallisimman kaatomenetelmän. Kaadon jälkeen lentäneet oksat ja hakkuutähteet siivotaan. Lisäksi kantojyrsinnällä voidaan hävittää kaadetun puun kanto siististi. Jos haluat, pilkomme puutavaran valmiiksi polttopuiksi ja keräämme jyrsinnästä syntyneen hakkeen uusiokäyttöön. Siitä saa vaikka katetta tai kompostiin kuiviketta.

Tonttihakkuu

Kun tontille suunnitellaan rakennusprojektia, alue täytyy kartoittaa. Kartoituksen yhteydessä suunnitellaan, mitä puita kannattaa ja halutaan säilyttää. Tämä voi tarkoittaa täysraivaamista tai osittaista hakkuuta, sillä tontille kannattaa jättää vain hyväkuntoiset puut. Jos tontin koko on pieni, jätetään yleensä vain rajan tuntumassa olevat puut. Jokainen säilytettävä puu mietitään huolella, ettei  niistä koidu harmia jatkossa. Suuremmilla tonteilla hyväkuntoisilla puilla voidaan maisemoida pihaa. Suunnittelu, hakkuu ja raivaaminen hoituu ammattimetsureilta sujuvasti. Hakkuun jälkeen huolehdimme puiden ja risujen poisviennistä. Voimme hoitaa myös kaadettujen puiden myynnin tai tehdä niistä polttopuita, jos niin sovitaan.

Näin työ etenee

1. Yhteydenotto

Prosessi alkaa, kun otat meihin yhteyttä. Kartoitamme hieman tarvetta. Siitä pääsemme hyvään alkuun.

2. Arvioidaan hinta

Tietojen pohjalta voimme tehdä ensimmäisen arvion työn hinnasta. Yleensä tulemme käymään vielä paikan päällä ja teemme ilmaisen kartoituksen. Kartoituksen perusteella annamme hinta-arvion.

3. Tehdään kirjallinen sopimus

Sovitaan palveluun liittyvistä yksityiskohdista ja aikataulusta. Siitä tehdään kirjallinen sopimus, mihin lyödään puumerkit.

4. Hoidetaan homma

Tässä kohtaa hoidamme työn turvallisesti, ammattitaitoisesti ja tehokkaasti. Takataskusta löytyy tietenkin voimassaolevat tapaturma- ja vastuuvakuutukset.

5. Lähetämme laskun

Kun homma on hoidettu mallikkaasti, lähetämme laskun.

Miten puunkaadon hinta muodostuu?

Hinta määräytyy aina kohteen sijainnin ja vaativuuden mukaan. Alustava tarjous hoituu kyselyjen perusteella. Lopullinen hinta pystytään antamaan sitten, kun kohde on arvioitu paikan päällä. Hintaan vaikuttavat kohteen sijainti ja vaativuus, kaatotekniikka, puiden kunto ja määrä sekä tarvittavien tekijöiden määrä. Mitä useampi puu kaadetaan kerralla, sitä edullisempaa se on.

Kaada puusi ennen kuin siitä koituu harmia!

Puu kannattaa kaataa, jos se

  • on huonokuntoinen tai liian suuri
  • on vaarallisella paikalla
  • tiputtaa lehdet ja risut katolle
  • varjostaa tonttia liikaa

Älä kaada suin päin!

Kuntasi viranomaiset voivat vaatia lupamenettelyä puunkaadon suhteen, vaikka kyseessä olisi yksittäinen puu. Tarkista asia kuntasi sivuilta.

Älä unohda verokarhua - joka tässä tapauksessa on toveri!

Voit saada kaikesta Metsäkuution tekemästä työstä kotitalousvähennystä, kun kyseessä on kotisi tai vapaa-ajan asunto. Lue lisää kotitalousvähennyksestä.

Ota yhteyttä

Niin Metsäkuutio vastaa, kuin sinne huutaa. Eli mitä kattavammin annat työstä tietoa, sitä paremmin pystymme palvelemaan.

Ota yhteyttä ja kerro puista tai metsästä, mitkä tarvitsee työtä. Kysymysten perusteella pystymme tekemään ensimmäisen hinta-arvion. Valitse ensin, minkä palvelun töitä tarvitset ja vastaa sen mukaan lomakkeen kysymyksiin. Löydät palveluiden kuvaukset Puunkorjuu-, Pihapuunkaato– ja Metsänhoito-sivuilta.

Antti Toljander • Puh. 045 116 4692
antti.toljander@metsakuutio.fi

Tiesitkö, että Metsäkuution tekemiin töihin on mahdollista hakea myös rahoitusapua?

Santander Consumer Financen kautta voit hakea lainaa arkea helpottaviin hommiin, jotka tulevat nopeammin kuin seuraava palkkapäivä.