Kokemuksia meistä

Täällä ei oma kehu haise

Haistellaan vaan niitä metsiä ja kuunnellaan, kun muut kehuvat

Mukava kun näitä sanotte. Meidän mielestä me ollaan osaavia tekijöitä ja siihen päälle vielä mukavia tyyppejäkin. Mutta tällaisella myyntiin tähtäävällä sivulla meidän omia selityksiä ei välttämättä moni usko. Teidän sana painaa huomattavasti enemmän.

Meille on tärkeää, että se miten me halutaan asioita tehdä, myös toteutuu. Näillä sanoilla jaksaa huomennakin taas lähteä.

“Metsäkuution metsurit kaatoivat meidän autotallin nurkalta valtavan suuren ongelmakuusen ja takapihalta kahdeksan ylisuurta Terijoen salavaa. Ei olisi onnistunut kotikonstein. Hyvin homma sujui kokeneilta ammattilaisilta.”
– Tenho
“Perjantaiaamuna kahdeksalta, kuten sovittiin, tuli kaksi sympaattista ammattimiestä klapikoneensa ja kirveensä kanssa. Ja niin saunapuut on komeassa kasassa kuivumista odottamassa. Hyvää kesän jatkoa ja kiitoksia vielä kerran hienosti ja täsmällisesti hoidetusta puu-urakasta. Päätös oli vaikea, mutta nyt olo on tyytyväinen ja helpottunut.
– Birgitta

Minimi on se, että työ tehdään turvallisesti ja lopputuloksesta tulee erinomainen

Metsäalan palveluissa turvallisuudesta ei voi tinkiä. Osa metsuritöistä on sellaisia, joita puun tai metsänomistaja pystyy tekemään itsekin, mutta se vaatii rutosti taitoa, tietoa, osaamista, oikeeta tekniikkaa ja oikeanlaisia varusteita. Ammattilaisten puoleen käännytään usein juuri tästä syystä, että kaikki hoituu eikä tarvitse itse huolehtia. Meidän tekijöillä on aina oikeanlaiset varusteet ja koneet, ja kaikki työt on tapaturma- ja vastuuvakuutettuja. Ammattitaito on yksi suurimmista turvallisuuden takaajista. Kun tietää mitä tekee ja miten, lopputulos on erinomainen.

“Puut poistuivat eilen mallikkaasti. Piha jäi siistiin kuntoon ja mitään vahinkoja ei syntynyt. Kiitokset ammattimaisesta toiminnasta, olen hyvin tyytyväinen lopputulokseen.” – Urpo

“Erinomainen, hyväntuulinen palvelu, pitävät aikataulut ja asiallinen hinnoittelu. Lämmin suositus!” –Taija

Kaikki jätetään siistiin kuntoon

Äitimme eivät ole töissä täällä, etkä ole sinäkään. Me siivoamme ihan omat jälkemme niin kuin kuuluukin. Meillä ei koskaan mene ylpeys tai laiskuus edelle, vaan me vaikka kyykätään asiakkaan pihalla ja siivotaan kunnolla se puuaines, mitä meidän touhuista leviää.

Voisit jopa luulla, että hammaskeijuko se täällä nyt on käynyt, kun tekijää ei näy missään, kaikki on kunnossa ja näkökentässä on vain erinomainen lopputulos. Mutta asialla olivatkin Metsäkuution ukot. Ainoa missä hävitään hammaskeijulle on se, että me ei jätetä kolikoita, vaan lähetetään loppulasku. Siitä pahoittelut!

Kun tekee sen mitä luvataan, asiat pysyy mutkattomina

Me pidetään sovituista aikatauluista kiinni. Kun soitat ja sovitaan päivä, me tullaan paikalle ja tehdään työ. Sillä tavalla mallikkaasti. Sen päälle jätetään paikka hyvään kuntoon. Asiat pysyy helppoina ja homma sujuu. Lisäksi me aatellaan, että ollaan palvelualalla. Siispä meidän kanssa kohtaaminen on mukavaa (jos tälläisistä ihmisistä tykkää). Me ollaan valmiita tekemään, joten jos jossain metsään ja puihin liittyvässä tarvii apua, meiltä kehtaa kysyä. Monet puusaunatkin on lämmenneet meidän toimesta. Ilahduttaminen on silloin tällöin toisinaan ja vähän useamminkin mukavaa.

“Palvelu oli hyvää, ja puu kaadettiin ajallaan, ja erittäin siististi. Suosittelen!” – Otto

“Kiitos hyvästä työstä! Ammattimiehiä!” – Sirpa

“Hyvin hoiditte hommat. Kiitos sinulle ja miehistöllesi!” – Liisa

Jos asiakkaat ei olis meidän työhön tyytyväisiä, se harmittaisi

Sitä me toitotetaan, että halutaan olla ylpeitä tästä omasta työstä. Jokaisella alalla pitäisi olla erinomaisia vaihtoehtoja, joista asiakas voi valita itselleen sopivimman. Sen takia me täällä ollaan, että myös metsäalan palveluissa tämä voisi olla totta. Me yritetään olla parhaita. Sillä me jaksetaan, kun meidän parhaamme näkyy teille asiakkaillekin.

Kumarrus ja kiitos!