Rutalahden ruhtinas kruunattiin Keski-Suomen vuoden nuoreksi yrittäjäksi 2025

Nouskaa ja osoittakaa kunniaa.

Rutalahden ruhtinas on voittanut!

Kuvaaja: Tero Takalo-Eskola

Metsäkuution yrittäjä Antti Toljander on palkittu Keski-Suomen Vuoden nuori yrittäjä 2025 -palkinnolla. Palkinto luovutettiin Keski-Suomen Yrittäjäjuhlassa Jyväskylän Paviljongissa lauantaina 25. tammikuuta.

Palkintoraati vakuuttui Metsäkuutiosta monipuolisena ja poikkeavana metsäalan yrityksenä, joka on kasvanut kannattavasti jo useita vuosia peräkkäin. Myös Metsäkuution hyvinvointia tukeva kulttuuri ja palveluasenne sai raadilta kiitosta. 

Ymmärrättehän, kuinka suuri saavutus se on näin kusisella alalla, josta ei tahdo jäädä mitään käteen koneiden ylläpidon ja korjailujen jälkeen. Kannattavuus! Sen tähden ruhtinas on valvonut ja ulvonut lukemattomia öitä. Tästä osoitamme johtajallemme suurta kunnioitusta. 

“Kun minulle soitettiin myönnetystä palkinnosta, olin juuri testaamassa yhtä kaivinkonetta Leivonmäellä tukikohtamme lähellä. En yleensä mene sanattomaksi, mutta sillä hetkellä kävi niin, etten saanut sanaakaan suustani. Arvostan tunnustusta suuresti, sillä en ikinä ole edes haaveillut sellaisen saamisesta. Ymmärrän kyllä, että se on viesti onnistumisesta yrittäjänä, vaikka yrittäjyyden ensi vuodet olivat taloudellisesti todella vaikeita taitamattomuuden ja suurten investointien vuoksi.”

– Rutalahden ruhtinas, Metsäkuution yrittäjä Antti Toljander 

Paljon onnea ruhtinas!

Halauksin, 

Metsäkuution heput